- © Rajatieto.tk 2007 - All rights reserved

Tästä osiosta voit lukea kaikki uusimmat rajatieteeseen liittyvät uutiset, tiedoitteet ja ilmiöt.

Julkisuuteen vuotaneen Italian hallituksen raportin mukaan muukalaiset aiheuttivat Sisiliassa sattuneet mystiset sähkölaitteiden leimahtamiset.

Canneto di Caroniassa, Pohjois-Sisiliassa, syttyi kolme vuotta sitten mm. kännyköitä, jääkaappeja ja televisioita selittämättömästi lähes samanaikaisesti palamaan.

Paikalle kutsuttiin välittömästi useita eri alojen tutkijoita ja Italian hallitus käynnisti omat tutkimuksensa väestönsuojeluviraston johdolla. Se sai apua jopa Yhdysvaltain avaruushallinnolta.

Italialaislehtiin vuotaneen raportin mukaan tulipalot aiheutuivat elektromagneettisista purkauksista, joiden takana ovat todennäköisesti "muukalaiset", jotka olisivat testanneet salaisia aseita.

Raportissa väitetään myös, että läheiseltä pellolta löytyi merkkejä ufosta, joka olisi jättänyt palojäljet laskeutuessaan.

- Tämä ei ole vielä lopullinen raportti. Teemme vielä loppupäätelmiä ja tämä pääsi vuotamaan.

- Emme väitä, että Marsista tulleet pienet vihreät miehet aiheuttivat palot, mutta väitämme, että tämän takana ovat epäluonnolliset voimat, jotka kykenevät tuottamaan valtavat määrät elektromagneetista energiaa, Francesco Mantegna Venerando Sisilian väestönsuojeluvirastosta kertoi Telegraphin mukaan.

Hengen ja Tiedon messut on perinteinen rajatiedon messutapahtuma.

Monimuolinen messuohjelma koostuu mm luennoista, seminaareista ja työpajoista sekä esityksistä ja näytteilleasettajien tarjontaan tutustumisesta.

Messut esittävät poikkileikkauksen koko rajatiedon kentästä: mm. nykyajan henkisiä opetuksia, idän ja lännen elämänviisautta, luonnon salattuja voimia, vaihtoehtoista terveydenhoitoa, joogaa ja meditaatiota, bioenergiamittauksia, parapsykologiaa, fengshui-energiasisustusta, luomu-elintarvikkeita, ekoyhteisöjä, alan kirjallisuutta ja äänitteitä. Messujen teemat ja tarjonta vaihtelevat vuosittain.

Messut järjestää Rajatiedon Yhteistyö ry.

Ajankohta:
13.-14.10.2007

Aukiolo:
La klo 10-19
Su klo 10-18

Messupaikka:
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Isonnevantie 8, Etelä-Haaga, Helsinki.

Vuonna 2007 messut järjestetään jo 25. kerran. Vuoden teema on ”Erilaisuuden kohtaaminen ja yhteistyön voima”, joka on pohjana monipuoliselle luento- ja seminaariohjelmalle.

Adressiin voi käydä allekirjoittamassa oman nimen tästä linkistä, linkissä myös tarkemmat tiedot kyseiseen aiheeseen.

(http://www.penantupa.net/viestit/glt_29082007.htm)
(Kanavana Pentti, puh. 0400 630618) kotisivu: www.penantupa.net

Minä Audius annan tämän viestin teille luettavaksi. Ne kaikki tapahtumat, joita olen kuvaillut tapahtuvaksi maapallon kehityksessä menneiden vuosien aikana ovat nyt tätä päivää. Tiedoitusvälineet kertovat päivittäin sodista, ilmastonmuutoksista, tautiepidemioista, terrorismista, pörssien heilahteluista, Amerikan taantumasta, tulevasta maailmanlaajuisesta taantumasta, öljyn hinnan heilahteluista ja tulevasta maailmanlaajuisesta lamasta, jota kaikki nämä asiat enteilee. Näistä minä olen viesteissäni kertonut ja varoittanut. On vain ajan kysymys koska joku edellä mainittu asia laukaisee koko tilanteen ja ihmiskunta ajautuu ennen näkemättömään kriisiin, mikä koettelee koko maapallon väestöä. Eläimet vaistoavat jo tälläkin hetkellä maapallon värähtelyn muutoksen negatiivisempaan suuntaan. Myös on joitain herkkiä ihmisiä, jotka tämän muutoksen huomaavat. Heitä vain ei kuunnella eikä oteta huomioon heidän kertomaansa siitä, mitä on odotettavissa tulevina vuosina ja myöskin jo tänä kuluvana loppuvuotena, joka aika tuo suuria muutoksia tullessaan.

Pelko on ihmisten alitajunnassa se este, joka kieltää hyväksymästä sitä totuutta, mitä tälläkin hetkellä maailmassa tapahtuu. Edelleen vain tuudittaudutaan ajatukseen ettei tämä minua kosketa vaan muita ihmisiä ja muita kansoja kuin suomalaisia. Näin ajatellen väistetään tietoisesti totuutta ja annetaan elämän kulkea totuttua ja turvallista tietä. Tälle tielle on tulossa niin suuria muutoksia ettei psyyke kestä niillä ihmisillä, jotka kieltävät jo tämänhetkisetkin muutokset sanomalla: onhan tällaista ollut ennenkin. Edelleen sanon, kuten olen aikaisemminkin viesteissäni sanonut: Ei tällaista ole ollut ennen tämän ihmiskunnan aikana, sillä kehitys on muuttunut niin nopeatempoiseksi, että lähes päivittäin maapallolla koetaan suuria muutoksia. Ilmasto on aivan sekaisin, tulvat koettelevat suurta osaa monista mantereista. Kuivuus ja kuumuus toisaalla koettelee monia maan osia. Ikirouta sulaa kiihtyvää vauhtia. Maanjäristykset ovat kiihtyneet ja voimistuneet. On myös huomioitava, että jokainen maanjäristys vaikuttaa myös tulivuoriin, jotka ovat yhteydessä mannerlaattoihin . On vain ajan kysymys, koska jokin tai mahdollisesti monetkin tulivuoret alkavat purkautumaan aiheuttaen ympäristöönsä suurta tuhoa ja myös entisestäänkin aiheuttavat maapallon lämpenemistä.

Kerron vielä mahdollisista tautiepidemioista, joita on odotettavissa. Tämäkin asia on todellisuutta monissa maissa. Päivittäin ihmisiä menehtyy erilaisiin tauteihin. On lintuinfluenssa, sars, ebola, kolera, malaria, eläinperäiset sairaudet ja lukematon määrä muita sairauksia, joita ei koeta uhaksi Suomessa eikä muissakaan pohjoismaissa tällä hetkellä. Ajatellaan vain, että ne ovat muiden kaukaisten maiden sairauksia eivätkä ne meitä suomalaisia uhkaa. Tämä ajatus on vain toiveajattelua ja harhaa, sillä nämäkin asiat on otettava vakavasti ja varauduttava henkisesti ajatukseen: maailma on pieni ja ihmiset matkustavat ja linnut lentävät maanosasta toiseen. Niin ihmiset kuin myös linnut voivat hetkessä levittää tarttuvia tauteja maanosasta toiseen. Ei siis ole mitään syytä tuudittautua turvallisuuden tunteeseen ajatellen, mehän asumme Suomessa, ei täällä mitään tällaisia asioita tapahdu, mehän olemme täällä turvassa kaikesta tällaisesta mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tämä ajatustapa on täysin väärä. On hyväksi alkaa huomioimaan nämä tosiasiat. Päättäjänne ja poliitikot ovat näistä seikoista jonkin verran tietoisia mutta vaikenevat visusti ja kertovat vain sen verran kuin on pakko. Silloinkin kaunistellen asioita.

Lääkintähenkilökunta johtavien lääkärien taholla tiedostaa vaaran tartuntataudeista mutta yhteisestä sopimuksesta poliitikkojen kanssa näistäkin asioista kerrotaan vain sen verran kuin pakon edessä on kerrottava. Totuutta ei kerrota siitä, mitä mahdollisesti tiedetään ja mihinkä suuntaan ollaan menossa. Tämä kaikki salailu siksi, että ihmiset saadaan pysymään rauhallisina, tyytyväisinä ja kuluttavina kansalaisina ettei vaan kulutushysteria pysähtyisi ja tätä kautta heilauttaisi mitenkään talouselämää. Tämäkin aika eletään erilaisten huvituksien, kilpailujen ja viihteiden perässä juosten, päihteet, huumeet ja hauskanpito ajatuksissa ja teoissa päällimmäisenä. Voidaan siis sanoa: Leipää ja sirkushuveja tarjoten saadaan kansa pysymään tyytyväisenä ja unohtamaan mitä todellisuudessa maailmassa tapahtuu, ja näin niin sanottu eliitti saa rauhassa tehdä mitä katsovat parhaaksi oman varallisuutensa ja elintasonsa kohottamiseksi jo entisten rikkauksien lisäämiseksi sekä vallanhimonsa laajentamiseksi.

Me täältä Galaktisesta liitosta toisilta tasoilta seuraamme maapallon tapahtumia päivittäin. Vuorokauden jokaisena hetkenä tiedämme tulevat muutokset mitä on odotettavissa. Maapallon kehityksessä on tapahtumassa muutoksen aika, joka muuttaa maapallon kehityksen täysin. Isämme Jumalamme tahdosta Maa Ãiti ravistaa itseään voimakkaasti luonnonmullistuksien kautta, sillä se saastemäärä, mikä ihmisten taholta on maapallolle saatettu, on niin suuri ettei ekologinen tasapaino luonnossa enää kestä tällä nykyisellä vauhdilla lisääntyvää saastuttamista, mitä ihmiskunta tekee. On vesistöt saastutettu, on ilmasto saastutettu, on luontoa tuhottu ja saastutettu. Luojamme suureen suunnitelmaan kuuluu puhdistaa ja saattaa maapallo jälleen siihen puhtaaseen ja paratiisin oloiseen tilaan, joka on planeetalle luontainen olotila. Siispä tarvitaan tuleva muutoksen aika, jolloin tämä puhdistus tapahtuu. Se aika on jo alkanut ja voimistuu koko ajan nyt ja tulevina vuosina. Tämä maaplaneetta tulee olemaan vielä tulevaisuudessa hyvä paikka elää. Kaikkien luojan luotujen yhteinen paratiisi, jossa ei sodita, ei saastuteta eikä riistetä eikä sorreta toinen toisiaan vaan ihmiset elävät sopusointuisessa tilassa yhdessä eläinten kanssa kunnioittaen ja hoitaen luontoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Nyt on tullut se aika ja aikakausi, jolloin pitäisi alkaa huomioimaan omaa henkistä kehitystään. Jättää vähemmälle rahan ja materiaalin perässä juokseminen, vähentää ja mahdollisesti lopettaa itsensä huumaaminen erilaisilla aineilla ja ottaa tilalle elämäänsä hiljentyminen, rauhoittuminen ja itsensä kuuleminen, sillä ei raha ja tavara tai matkusteleminen tee ihmistä onnelliseksi. Se kaikki on pinnallista ja useinkin vain korviketta sille ettei uskalla kohdata itseään ja sisimpäänsä ja kuunnella mitä todella elämällä on henkisesti antaa. Ei tarvita muuta kuin hiljentymistä, rauhoittumista luonnossa tai siinä ympäristössä jossa elää. Kuuntelee itseään, hiljentyy ja rukoilee pyytäen Isä Jumalalta tyyneyttä ja rauhaa elämäänsä, niin saavuttaa mielenrauhan ja tyyneyden elämäänsä.

Tämän viestin tarkoitus ei ole pelotella ketään. Haluamme vain herätellä ihmisiä tiedostamaan mitä tapahtuu ja on tapahtumassa maapallon kehityksessä, sillä henkinen valmius on ihmisen paras turva tapahtuu elämässä mitä vain. Pelko ja epäröinti ovat pahinta mitä ihminen voi itselleen tehdä. Olkaa siis vahvoja, uskokaa itseenne ja Isä Jumalaan, niin mitään sellaista ei tapahdu mitä ei voisi kestää ja siitä selvitä uuteen elämään, joko maan päällä tai siirymällä toisille tasoille henkimaailmaan.

Uusi aikakausi tulee olemaan rakentamisen ja henkisen kehityksen aikaa. Paljon sieluja on poistunut maan piiristä toisille tasoille ja ne, jotka ovat luomassa uutta maailmaa maan päälle ovat Isä Jumalan tahdosta meidän toisten tasojen auttajien ohjauksessa. Saamme olla mukana auttamassa ja ohjaamassa ihmiskuntaa kohti tulevia aikoja. Tuleva muutoksen aika on koettelemusten aikaa mutta myöskin antoisaa rauhan ja rakentamisen aikaa. Ne ihmiset, jotka siihen osallistuvat, kokevat tyytyväisyyttä, rauhaa ja rakkautta mielessään ja ovat onnellisia saadessaan näin auttaa toinen toisiaan ja palvella luojaamme Jumalaamme kaikesta sydämestään. Tämä uusi aika on tulevaisuutta, joka toteutuu, kun on ensin käyty läpi tuleva muutoksen aika, jonka maaplaneetta ja kaikki elollinen tulevat kokemaan. Me Galaktisesta liitosta olemme mukana tässä kehityksessä jokainen hetki vuorokaudesta. Tulevaisuudessakin annamme näitä tiedotteita teille luettavaksi tapahtumien edetessä maapallon kehityksessä kohti tulevia aikoja. Olkaa siis siunattuja.

Galaktisen liiton tiedottaja Audius.

Havainnon tekivät lentoyhtiö Aurigny Airlinesin lentokoneessa olleet lentäjät ja matkustajat.

Sky News -televisiokanavan haastattelema 50-vuotias lentäjä Ray Bowyer kertoo, että kaksi sikarinmuotoista ufoa lensi Guernseyn saaren yläpuolella. Bowyerin mukaan ufot saattoivat olla jopa puoli kilometriä pitkiä.

Bowyer ei sanojensa mukaan ole koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa. Britannian puolustusministeriön nyt jo lakkautetun ufojen tutkimusprojektin entisen johtajan Nick Popen mukaan kyseessä on siinä mielessä aito ufohavainto, että ilmiötä ei ole kyetty vielä selittämään.

Meripelastajat ovat löytäneet Australian rannikon läheltä mysteerisen "aavelaivan". Alus löydettiin koneet käynnissä, ruoka syöntivalmiina hytin pöydällä, mutta koko miehistö kateissa. 12-metrinen katamaraani löydettiin hylättynä noin 80 merimailia Townsvillestä koilliseen. Alus oli lähtenyt matkaan Queenslandista sunnuntaina mukanaan kolme purjehtijaa. - Kaikki oli periaatteessa normaalisti, mutta miehistöstä ei vain ollut merkkiäkään, kertoi Jon Hall Queenslandin pelastuslaitokselta paikalliselle radiolle perjantaina.

Purjeet pahasti riekaleina

Katamaraanin purjeet olivat ylhäällä, mutta pahasti riekaleina. Hallin mukaan aluksen koneet kävivät, pöydällä oli ruoka valmiina, kannettava tietokone käynnissä sekä radio ja gps-paikanninlaitteet toiminnassa. Alukselta löytyi myös kolme pelastusliiviä hätäannoksineen. Sen sijaan pelastuslautat olivat poissa. Tapaus muistuttaa yli 100 vuoden takaisesta Mary Celeste -aavaleivasta. Matkustajalaiva löydettiin Portugalin rannikon läheltä vuonna 1872 täysin hylättynä. Sen matkustajia tai miehistöä ei koskaan löydetty.

Merenkäynti saattanut yllättää purjehtijat

KAZ II -niminen katamaraani havaittiin Suurten valliriuttojen lähellä keskiviikkona. Pelastusmiehistö saavutti aluksen perjantaina, mutta ei löytänyt sen 56-, 63-, ja 69-vuotiaita miespurjehtijoita. Poliisin mukaan miehet ovat australialaisia. Kaksi heistä on sukua keskenään ja kolmas tuttava. Poliisin mukaan merenkäynti oli sunnuntaina ja maanantaina kovaa. - Siellä oli kohtalaista tuulta, mutta tuuli voimistui myöhemmin, joten mitä vain on voinut tapahtua, kertoo poliisipäällikkö Roy Wall. Seuraavaksi aiotaan tutkia gps-paikantimen tiedot, löytyisikö niistä vastaus miehistön salaperäiseen katoamiseen. - Tietojen avulla voimme seurata taaksepäin, missä alus on oikeasti liikkunut viime päivinä. Toivottavasti niistä löytyy paikka, josta voimme yrittää etsiä miehistöä, sanoo Hall. - Tämä on todella outoa. Viemme veneen Townsvilleen ja aloitamme tutkimukset arvoituksen ratkaisemiseksi, kertoo Queenslandin poliisin tiedottaja.

Arto Nyberg: Ja sitten ihan toisenlaisiin asioihin, nimittäin Rauni-Leena Luukanen-Kilde tuli 90-luvun alussa tunnetuksi kirjallaan Kuolemaa ei ole. Tällä kertaa sanoman ytimenä on se, että on olemassa maailmanlaajuinen salaliitto, joka estää meitä tavallisia ihmisiä saamasta tietoa toisesta maailmasta. Tervetuloa Rauni-Leena Luukanen-Kilde.

Arto: Tulit tänne Norjasta ihan tavallisella lentokoneella, mutta näkemyksesi mukaan ilman näitä ajopelejä pystyy ihminen matkustamaan, eli irtautumaan ruumiistaan eli onks tää mahdollista.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Tää on ilman muuta mahdollista, Usan armeijassa koulutetaan 18:n kuukauden kurssilla kuka tahansa irtautumaan ruumiistaan, joka tarkoittaa sitä että tajunta lähtee irti. Olen ollut itse tässä instituutissa Monroe institute Virginiassa ja se on maan alla, koska ne sanovat jos on kriisitilanne, niin silloin on parempi olla turvassa maan alla. Ne pystyy lähettämään sen energia ruumiinsa ihan mihin tahansa, myöskin toisille planeetoille. Sehän on turvallista eräällä tavalla, että lähtee avaruuteen ruumista poistuneena. Silloin ei saa minkäänlaisia vaurioita siihen fyysiseen ruumiiseen. Mutta tottakai käytetään myös ihan normaalia astronauttia. Ne on kaikki olleet implantoitu mikrosiruilla nämä astronautit, koska näitten kaikki emootiot ja fyysiset toimenpiteet nähtiin sitten Houstonissa, Teksasissa mitä heille tapahtui.

Arto: No, sinänsä ihan järkevää varmaan.

Rauni: Kyllä, nimenomaan. Samoin Norjassa on jo 60-luvulta jo pistetty elektronit aivoihin syvänmeren sukeltajille kun ne hakivat öljyä. Mut siinä on hirvittävät sivuvaikutukset ja 18 oli tehnyt itsemurhan.

Arto: Öö, kun en tota tapausta tunne kauheen hyvin niin ei mennä siihen vaan mennään ihan sinun henkilökohtasiin kokemuksiin että tota, miten sulla ensimmäisen kerran tämmönen ruumista irtautuminen tapahtui.

Rauni: No, mä olin silloin Lapin läänin lääkäri Rovaniemellä ja olin lukenut tätä teoriaa ja käynyt kongresseissa ja keskustellut ihmisten kanssa yleensä amerikkalaisten upseereiden kanssa. Ja mä päätin kokeilla. Rentoudutin ruumiini ihan illalla, kahdeksan maissa ja yhtäkkiä tuntu siltä kuin olisi ollut 5-6 kerrosta radioaaltoja meni ruumiin läpi. Ja sit tuli blackout sekunniksi ja yhtäkkiä mä kelluin oman ruumiini yläpuolella. Ja katsoin hyvin hämmästyneenä, koska harvoin sitä näkee omaa ruumistaan tästä perspektiivistä. Ja sitten mä rupesin lääkärinä tuota tekemään itselleni kokeita. Mä otin pulssin, energiaruumiin kädellä fyysisestä. Se oli 32, kun normaali on 60 lepotilassa. Laskin hengityksen, se oli pudonnut puoleen. Mä pelästyin. Ja luonnollisesti silloin kun mä pelästyin niin mä ajattelin että äiti auta ja sekunnissa mä olin silloin Helsingissä Rovaniemeltä ja näin äitini ja sisaren tyttäreni siellä, joka oli noin viisi vuotias silloin ja piirteli ja jutteli jotain ihan, joka ei ollut tärkeätä. Ja sen jälkeen ajattelin että missä on sisareni ja yhtäkkiä olin kokkareilla jossa sisareni oli. Ja kun halusin mennä takaisin niin sekunnissa oli taas siellä leijumassa oman fyysisen ruumiini ulkopuolella. Sitten halusin mennä takaisin ja jysähdin takaisin ja olin vähän niinkuin kylmissäni ja aamulla soitin sitten isälleni ja hän oli puhelimessa ja tuota, minä kysyin että mitä äiti teki kello kahdeksan eilen? En vois kertoa koska sehän sanoi että se on sinulle joululahja ja olin nähnyt että äiti teki isoa pitkää hametta mulle. Ja kun mä isälle kerroin mitä mä olin mitä mä olin tehnyt, niin hän sanoi että älä koskaan kerro kellekkään. Ja minähän menin tietysti lehdistölle heti ja kerroin tämän asian. Jälkeen mä olen tehnyt monta kertaa tämmöisiä reissuja.

Arto: Milloin viimeks?

Rauni: Siitä on kauan nytte. Mä olen asunut melkein toistakymmentä tuolla Norjassa ja se on Nato maa. Ja siellä on amerikkalaiset systeemit. Ja siellä käytettään muunmuossa viime viikolla luin juuri niin Strömsöössä, jossa niillä on suuret instituuttiot tai tämmöset sotilaalliset järjestelmät niin pienille lapsille, niille harjoitellaan öö tätä elektroonista sodankäyntiä niin sanottua synteettistä telepatiaa koko tämä lastentarha, lapset olivat kuuntelemaan ääniä ja se on synteettistä telepatiaa ja tämä ei..

Arto: Ja ennenkuin tohonkaan nyt ei ajanpuutteen vuoksi kannata mennä tohon tapaukseen mutta mennään tähän itse tarinaan josta kerroit omasta irtautumisesta. Mitä sä tuumaat kun jos joku sanoo että tuohan on ihan hullun puhetta?

Rauni: Mä sanon että hän on tietämätön. Tai sitten hän on erittäin pelokas, mutta yleensä se on tietämättömyyttä, mutta jokainen tajuaa, ettei Usan armeija pane 20 miljoonaa dollaria vuosittain tähän tutkimukseen. Ja luulis, että kun tajutaan että upseerit, nimenomaan erikoisupseerit koulutetaan tähän niin siinä on jo jotain. Mä olin muunmuossa Moskovassa eräässä kongressissa, jossa kenraali Popowitch, kosmonautti, avasi konferenssin, ufokonferenssin. Siellä oli muunmuossa luennoitsijana dr. Arshasha. Ja silloin mä en tiennyt, että hän oli Neuvostoliiton laivaston tiedustelun päällikkö. Ja samassa kongressissa oli Amerikasta armeijan, Usan armeijan tiedustelupäällikkö. Tällä tasolla on tutkimus suurvalloissa.

Arto: Toinen asia, mitä tota kerrot on se tai siis se että olet hyvin vakuuttunut että täällä maapallolla käy muiden sivilisaatioiden edustajia. Minkä takia niistä ei ole todisteita nähtävillä?

Rauni: Siis tästä on ihan absoluuttisia todisteita, ruumiinavauksia myöten, mutta tämä on sotilaallinen kysymys, ja minä kysyinkin Naton Euroopan komentajalta, kun hän oli maanpuolustuskursseilla täällä muutama vuosi sitten George Jolan, niin kysyin että aikooko hän tai Nato antaa lisää tietoja niinkuin ihmisille yleisesti tai varsinkin tiedepiireille. Niin vetosin Naton 64 omaan raporttiin, jossa sanottiin minkä takia ihmisiltä salataan. Numero yksi, kuvitelkaa, numero yksi, teologia, kaikkien uskontojen dogmat sortuu, numero kaks, ihmiskunnan ego sortuu, mehän luulemme että mehän olemme suurimpia ja kauneimpia koko universumissa, me ollaan suurinpiirtein muurahaisten kokoisia. Ja sitten meidän koko ekonomia muuttuu totaalisesti ja meidän fysiikan lait, ovat aivan erilaiset.

Arto: Kyllähän sanassa sanotaan, että kaikkivaltias taivaan ja maan luoja että kyllähän uskonto jos siihen uskoo, niin kattaa myös tämmösen.

Rauni: Raamattu on täynnä kertomuksia. Taivaan pojat naivat maan tyttäriä. Ja sitten eräs Nasalainen oli piirtänyt, kun Raamatussahan kerrotaan kuinka tuli hopeisilla jollain, siellä oli sikarin muotoisia, nehän on ufoja mun mielestäni. Siis lentävät kirjakääröt. Ne olivat piirtäneet tämmöisen Raamatun kuvion, miten kuvattiin että miten joku laskeutu taivaasta. Se oli aivan ufo.

Arto: Minkä takia, tai mikä se syy, miksi nää toisten sivilisaatioiden oliot tulee tänne?

Rauni: Miksi me tutkimme esimerkiks muurahaisia? Se on hyvin mielenkiintoista katsoa millainen sosiaalinen elämä niillä on ja me olemme vähän niinkuin muurahaisia sillä tavalla että kadettien tuota Usan kadettien opintokirjassa 70-luvulla, sanottiin, yritettiin antaa ymmärtää, että missä tasolla me liikumme. Että on kauheen kiva käydä tuolla eläintarhassa, mutta ei vois kuvitellakkaan että me rupeisimme keskustelemaan sisiliskojen kanssa.

Arto: Ihan hyvä näkökulma. Mutta toisekseen vielä näistä humanoideista ja toisista sivilisaatioista niin miksi jos ovat kerran niin viisaita ja meitä paljon älykkäämpiä niin miksi he eivät tule tänne meille opettamaan näitä asioita?

Rauni: Ne on tulletkin, mutta ne ovat tulleet aivan toisella tavalla. Esimerkkinä Nikola Tesla. Siis jo 1901 hän keksi faksin ja hänellä oli 700 keksintöä. Väitetään että hänen energiansa ja sielunsa olisi tullut esimerkiksi Venukselta. Eli täällä voi olla ihmisiä, joidenka energia on ollut jossain muualla jossakin aikaisemmin koska ihminenhän ei voi kuolla. Mehän ollaan vesi olentoja ja tietysti ruumis kuolee, mutta ihminen ei voi kuolla. Siis äly, tunne, sielu, tajunta, mitä nimitystä ikinä käytetään niin sehän vaan jatkaa. Ja aina kun uusi lapsi syntyy niin tottakai siihen tulee tajunta. Milloin se tulee? Toisilla 3kk:n ikäisenä, toisilla sikiökautena 5kk tai muuta hypnoosiregression antamien tietojen mukaan.

Tervehdys, rakkaat Ystävät! Me toivotamme teidät tervetulleiksi kuulemaan lisää yksityiskohtia maailmanne tapahtumista ja ensimmäisen yhteydenoton prosessin etenemisestä. Meidän maanpäälliset liittolaisemme jatkavat uurastustaan ja siten jokainen kuluva päivä tuo voittoamme lähemmäs. Samalla, kun tämä ratkaisematon salainen kamppailu Valon voimien ja viimeisen pimeyttä edustavan salaliiton välillä saavuttaa loppuhuipennuksensa, keskeisimmissä kansainvälisissä raihoituksellisissa ja oikeudellisissa organisaatioissa työskentelevät voimat ovat tarttuneet hetkeen ja työskentelevät nyt uutterasti varmistaakseen sen, että luvatut toimitukset tulevat toteutumaan suunnitellulla tavalla. Tämän lisäksi yhä useammat kansainvälisen kaupan kannalta keskeiset valtiot ovat lisääntyvässä määrin tyytymättömiä USA:n salaliiton tapaan tehdä päivittäisiä varainsiirtoja valtiosta toiseen. Yhä lisääntyvät pullonkaulat lisäävät USA:n hallinnon toimintakykyisyyteen liittyviä epäilyksiä, mikä myös osaltaan heikentää sen nykyistä asemaa. Näiden haasteiden keskellä meidän maanpäällisten liittolaistemme yritykset kommunikoida viimeisen pimeyttä edustavan salaliiton kanssa ovat kaikuneet kuuroille korville ja näin ollen "hiljaisen vallankumouksemme" toteuttamisen hetki tulee joka päivä lähemmäs. Pimeyden voimat alkavat nyt huomata sen, kuinka väistämätön heidän valtakautensa loppuminen on.

Tämä kehitys uutta todellisuutta kohti etenee omaan jumalalliseen tahtiinsa ja siihen liittyy valtava tietoisuuden tason nousu. Henkilökohtaisella tasolla useimmat teistä ovat nyt hyvinkin tietoisia näistä asioista. Mutta monet teistä eivät ole tietoisia niihin liittyvien maailmanlaajuisten muutosten todellisuudesta eivätkä siten pysty havaitsemaan sitä, miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Taivas laati laajan muutosohjelman, joka vaikuttaa sekä niihin makro- että mikrotasoihin, jotka muodostavat teidän nykyisen todellisuutenne. On todellakin raskasta katsella sitä tuskan ja kärsimyksen määrää, jonka pimeyden voimat lukuisine apureineen saavat edelleenkin aikaan. Kuitenkin teidän on tärkeää tietää, että samalla kun te katselette tätä sekasortoa, niin aivan pinnan alla ennenkuulumattoman suuri sarja valtavia muutoksia on valmiina tulemaan julkisuuteen hyvin lyhyellä varoitusajalla. Kun nämä asiat saavuttavat kriittisen massan, edellä mainitsemamme hiljainen vallankumous voi syrjäyttää pimeyden voimat vallasta. Tämä luvattu päivä tulee koko ajan lähemmäs, koska pimeyden voimien kyvyt pitää muutos pinnan alla hupenevat nopeaan tahtiin. Itse asiassa nyt on tullut aika, jolloin Valon voimien täytyy vain valita sopiva hetki ja iskeä!

Planeettanne olosuhteet tekevät nykyisestä tilanteesta mitä mielenkiintoisimman meidän yhteyshenkilöidemme kannalta. Yhtäältä näyttää siltä, että meidän maanpäälliset liittolaisemme voivat laittaa pimeyden voimat "ruuvipenkkiin" välittömästi ja toisaalta Taivaan toiminta vaikuttaa viivästyttävän tätä hetkeä kohtuuttomasti. Meidän osamme on katsella ja odottaa. Kuitenkin me haluamme teidän tietävän sen, että sydämissämme me toivomme todella pääsevämme toimimaan täysillä Valon periaatteiden edistämiseksi. Mutta me tiedämme, että kaiken tämän takana on huolellisesti laadittu jumalallinen strategia ja viimeinen päätäntävalta on niillä, joilla on todellinen vastuu tästä kaikesta. Niinpä me kunnioitamme teidän suopeaa kärsivällisyyttänne ja pyydämme teitä kuvittelemaan mielessänne voiton välitöntä toteutumista. Ensimmäinen yhteydenotto on meille kiinteä osa suuressa tietoisuushyppäyksessä, joka tulee muuttamaan sen tavan, jolla te katselette omaa todellisuuttanne. Se tuo mukanaan myös maailmankuvanne täydellisen uudistamisen. Esimerkiksi vaurauden täyttämä maailma on hyvä lähtökohta, mutta jos nykyiset rakenteet jätetään ennalleen, niin on vain ajan kysymys, milloin pimeyden voimat hankkivat menetetyt asemansa takaisin. Siksi onkin selvää, että pysyvän onnistumisen takaamiseksi on keskeisen tärkeää omaksua uudenlainen tapa toimia.

Me olemme sitoutuneet täydellisesti toteuttamaan tämän dramaattisen suunnanmuutoksen planeetallanne. Huolimatta siitä, että kuinka haasteellinen tehtävä on muuttaa koko maailmanlaajuisen väestön näkemykset, juuri sen meidän maanpäälliset liittolaisemme ovat tekemässä. Nämä urheat sielut ovat lupautuneet toteuttamaan valtaisat maailmanlaajuiset muutokset hallinnossa, rahoitusjärjestelmissä, valuutoissa sekä uudistamaan sen tavan, jolla tiedotusvälineet uutisoivat näistä asioista. On keskeisen tärkeää, että uuden vaurautenne ja vapautenne ylle luodaan turvaverkko. Tiedotusvälineiden tulee olla vapaita kertomaan siitä, mitä todella tapahtuu. Yritysmaailma tulee uudistaa siten, että tärkeimmäksi sen toimintaa ohjaavaksi tekijäksi tulevat yhteiskunnalliset ja ympäristölliset vaikutukset eikä pelkästään se, mitä jää "viivan alle". Itsenäisenä yksilönä teillä jokaisella on oikeus ja velvollisuus toimia aktiivisesti yhteisössänne. Itsenäisyys laajassa mittakaavassa voi toimia todella vain silloin, kun ajatusten painopiste kohdistuu oman edun ajamisen sijasta kaikkien teidän väliseen jumalalliseen yhteyteen.

Tästä jumalallisesta yhteydestä tulee elävää todellisuutta, kun te sisäistätte sen, keitä te todella olette. Tämä suuri Olento on pyhä kuolematon Sielu, joka on omistautunut auttamaan toisia. Tähän ymmärrykseen perustuvassa yhteisössä yksilölle syntyy alati voimistuva käsitys omasta itsestään olentona, joka löytää tyydytyksen työskennellessään yhteisen hyvän eteen. Kaikkien päätösten ohjaavana tekijänä on jokaisen itsenäisyys. Jokainen yksilö on Taivaan jumalallinen suojatti, jonka Luoja on luonut ja suonut hänelle lukuisia ikuisia oikeuksia. Näiden oikeuksien rajoittamaton käyttäminen luo resurssit, joiden avulla te voitte tehdä ihania asioita, kuten esimerkiksi auttaa toisia saavuttamaan oma elämän tarkoituksensa. Tämän luontaisen periaatteen varaan rakennetut rakenteet luovat sellaisen yhteisön, jota me kutsumme galaktiseksi yhteiskunnaksi, joka toimii niin sanotun "joustavan ryhmädynamiikan" periaatteiden mukaisesti. Sitä puolestaan säätelee Neljä Yhteisöllistä Lakia, jotka Luoja ja Taivas asettivat jo miljoonia vuosia sitten.

Tämä nopeassa tahdissa lähestyvä uusi maailma on täydellinen käänne nykyiseen maailmanne nähden ja siksi tarvitaan uudelleenkoulutusta. Tässä yhteydessä ensimmäisen yhteydenoton voidaan yhä lisääntyvässä määrin nähdä olevan jumalallinen työkalu, jonka avulla te voitte saattaa päätökseen sen siirtymisen tähän uuteen maailmaan, jonka te olette jo aloittaneet. Kuten me usein mainitsemme, meidän osamme on olla teidän jumalallisesti ohjattuja neuvonantajianne ja opastajianne jatkuvan kasvun ja kehittymisen tiellä. Tätä tehtävää varten me olemme valmistautuneet mielenkiinnolla. Intohimo vai saada pelottavankin tehtävän tuntumaan helpolta, mutta me tiedämme myös, että Jumalallisuuden täytyy lievittää meidän intohimoamme. Sille on annettu sopiva paikkansa Taivaan niin tehokkaasti laatimissa pyhissä yhtälöissä. Meidän täytyy aina muistaa se, että pyhyys ohjaa kaikkea toimintaa ja että siihen liittyy vain anteeksiantavaisuutta ja suopeutta.

Tuleva aika tulee muutamaan täysin sen tavan, jolla teidän maailmanne toimii. Edellä mainittujen uusien rakenteellisten tekijöiden lisäksi te saatte käyttöönne valtavan määrän uutta tietoa, jonka avulla te voitte ohjata uuden maailmanne sille tielle, jonka Taivas ja Luoja ovat laatineet. Tässä prosessissa te olette sekä valvojia että aktiivisia osallistujia. Me emme voi korostaa tätä seikkaa liikaa: avainasemassa tässä kaikessa on jokainen teistä. Kun tietoisuutenne lisääntyy, te saatte tärkeitä uusia näkemyksiä, jotka teidän tulee jakaa toistenne kanssa. Tätä tarkoitusta varten tulee käyttää käytännöllisiä paikallisia ja maailmanlaajuisia foorumeita, jotka voivat synnyttää valvontaryhmiä, jotka varmistavat teidän vapautenne ja itsenäisyytenne toteutumisen. Te voitte nähdä, kuinka tämä toiminta kirkastaa usein toistamamme fraasin "Yhdessä, me todellakin olemme Voitokkaita!". Ainoastaan kunnioittamalla toinen toistenne oikeuksia ja kannustamalla toinen toistenne kykyjä te voitte toivoa onnistuvanne.

Ensimmäinen yhteydenotto tapahtuu, kun te päätätte matkanne yksinäisessä pimeyden hallitsemassa maailmassa rajoitetun tietoisuuden tilassa elävinä Olentoina. Tämä tapahtuma kannustaa teitä muuttumaan täysin tietoisiksi galaktisessa maailmassa eläviksi Olennoiksi. Tällä hetkellä tämän muutoksen keskellä elävinä yksilöinä te koette maailmanne olevan kulkemassa yhä syvempää kaaosta ja jonkinlaista maailmanlaajuista loppua kohti. Itse asiassa teidän käsityksenne perustuu tiedotusvälineittenne antamaan yksipuoliseen kuvaan asioista. Teidän maailmanne niin sanottuja realiteetteja puolustavat tahot eivät useinkaan onnistu yhdistämään maailman tapahtumia ja sitä tapaa, jolla tiedotusvälineet ne teille esittävät. Meidän tavoitteemme on antaa teille tasapuolisempi kuva asioista ja teemme sen kertomalla myös niistä asioista, jotka teidän tiedotusvälineenne jättävät uutisoimatta. Tämän todellisuuden muuttamisen eteen työskentelevien tahojen täytyy saada kattava näkemys tilanteesta ja kohdistaa myönteiset näkemyksensä oikeisiin kohteisiin nopeuttaakseen nyt jo väistämättömiksi todettujen tapahtumien toteutumista. Muistakaa, että kaikki se kasvaa, mihin te energianne kohdistatte.

Tänään jatkoimme maailmanne tämänhetkisten tapahtumien ja niiden ja ensimmäisen yhteydenoton välisten kytkentöjen tarkastelua. Meidän kaikkien toivoma maailma on jumalallisesti todellinen ja valmis toteutumaan. Samalla kun te katselette sen muotoutuvan, te voitte edesauttaa sen toteutumista pitämällä yllä iloista odotustanne ja yhteisiä ja yksilöllisiä sydämissänne tuntemianne tulevaisuudennäkemyksiä. Me lähdemme nyt. Tietäkää sydämissänne, että taivaan rajaton tuki ja vauraus on kanssanne. Olkaa siunattuja Taivaallisessa rakkaudessa ja ilossa!

Huom. Vanhempia hengellisen hierarkian ja galaktisen Liiton kanavoituja tiedotteita, voi lukea osoitteesta: http://www.tiedontalo.net/viestit.htm

Kanadan entisen puolustusministerin mukaan hallitusten pimittämä salainen ufoteknologia tarjoaisi tehokkaan keinon taistella ilmaston lämpenemistä vastaan.

- Haluaisinpa nähdä, mitä sellaista ufoteknologiaa saattaisi olla olemassa, joilla fossiilisten polttoaineiden käyttäminen voitaisiin lopettaa yhden sukupolven aikana. Se saattaisi tarjota mahdollisuuden maapallon pelastamiseen, sanoi Paul Hellyer Ottawa Citizen -lehden haastattelussa tänään.

Hellyerin, 83, mukaan ufojen avaruusalukset ovat joutuneet matkustamaan valtavien etäisyyksien takaa Maahan, joten niillä on täytynyt olla käytössään uusia ja aivan erikoislaatuisia polttoaineita.

- Meidän on suostuteltava hallitukset kertomaan kaikki se, minkä ne tietävät. Ja osa meistä uskoo, että ne tietävät erittäin paljon. Se tieto pelastaisi maailman, jos sitä sovellettaisiin mahdollisimman nopeasti.

Hellyer toimi puolustusministerinä Lester Pearsonin hallituksessa vuonna 1963. Hän shokeerasi kanadalaisia ensimmäisen kerran jo vuonna 2005, kun hän ilmoitti julkisesti nähneensä ufon.

Tutkijat ovat yrittäneet tunnistaa kapinetta, joka rysähti talon katon läpi itäisessä New Jerseyssä. Kuka- an ei onneksi loukkaantunut tapahtumassa. Objekti oli kokolailla golfpallon kokoinen ja painoi hernero- kkapurkin verran. Liittovaltion tutkijat kiidätettiin välittömästi paikalle ja jo nyt pidetään lähes 100 prose- nttisen varmana ettei kohde ole peräisin ihmisen tekemästä lentolaitteesta.

Kovapintainen möhkäle, jonka pinnalla on metallinen kiilto näytettiin myöhemmin osavaltion poliisille. "Tämä artifakti herättää erittäin suurta mielenkiintoa täällä ja se on hyvin poikkeuksellisen näköinen. En ole urani aikana nähnyt mitään tällaista", kertoo poliisi Robert Brightman. Hän toivoo, että esine tullaan tunnistamaan 72 tunnin sisällä ja kertoo, ettei voi nimetä muita tahoja jotka myös tutkivat asiaa. Suunni- lleen 20-50 kiventapaista objektia tippuu maailmanlaajuisesti Maahan joka päivä, sanoo Carlton Pryor, Rutgersin yliopiston astronomian laitokselta.

"Ei ole niinkään epätavallista että kiviä tippuu taivaalta. Nämä ovat yleensä koostumukseltaan kiven ja metallin sekoituksia", jatkaa Pryor. Hän ei ole vielä nähnyt New Jerseyn kiveä. Hänen mukaan laborato- riotestit osoittaisivat, onko kyseessä meteoriitti. Esine ehti aiheuttaa jonkinlaista vahinkoa tullessaan perille: kaksikerroksisen talon kattoon tuli reikä, suihkutilan lattia kärsi vaurioita, sekä seinään tuli jälki kapineen työnnyttyä sinne lopulta.

Objekti oli painavampi kuin mitä samankokoiset metalliset kappaleet ovat, eikä Brightmanin mukaan radio- aktiivisuutta havaittu ollenkaan. Brightman ei myöskään halunnut paljastaa talon osoitetta, eikä henkilöiden henkilöllisyyksiä heidän toivomuksesta.

Tästä yhteys ylläpitoon